No niin. Onkin kulunut jo jonkin aikaa siitä, kun viimeksi tänne kirjoittelin. :) 

"No Poo":sta sen verran, että aikani soodavedellä hiuksia pestyäni kyllästyin siihen lotrailuun ja päätin hakea pesuainetta taas helpommin käsiteltävässä muodossaan. MUTTA, älkää nyt säikähtäkö, en nimittäin (todellakaan) palannut takaisin shamppooseen vaan löysin Prismasta jälleen kauan kaivatun Urtekramin ruusu-hiustenpesuaineen. Käytin sitä hetken laimennettuna ja kun huomasin, että mitä laimeampaa pesuneste on, sitä vähemmän hiukset ovat rasvaiset viikon mittaan (nyt pesen hiuksiani joka 3-5 päivä) niin päätinkin viime viikonloppuna hulauttaa ne pelkällä vedellä. Ja sen jälkeen en ole tuohon pesunesteeseenkään koskenut vaikka se ekologinen onkin. Tavoitehan alunperin olikin, että hiukset lähtisivät puhtaaksi pelkällä vedellä ja tavoite alkaa olla saavutettu. ^^ Hiukset ovat vielä ihan hiukan tahmaiset, mutta todella runsaat ja terveet ja laskeutuvatkin kauniisti ja voin jopa pitää niitä huoletta auki (jota en koskaan uskonut voivani tehdä, kun käytin vielä shampoota ja hiukset olivat kuin mitkäkin kumivinkulat)! Olen huomannut, että jopa tuo Urtekramin aine (sekä muut ekologiset pesuaineet joita olen käyttänyt) jättävät hiukset hieman latteaksi mitä enemmän ainetta käyttää pesuun, johtunee siinä käytetyistä kasviöljyistä. Kuitenkin, kaikkille, jotka harkitsevat No Poo:ta; Suosittelen ensiksi siirymään vaikka ekologisiin pesunesteisiin (käyvät muutenkin koko keholle) kunnes sitten pikkuhiljaa pesuainetta laimentamalla niin halutessaan voi siirtyä pelkkään veteen. :)

Kaikki ei kuitenkaan ole vielä tässä. Myös ihoani en enää pese muulla kuin vedellä ja sen vointi on mitä mainioin. ^^ Kainalotkaan eivät enää tarvitse muuta, kuin vesipesun, sillä kemiallisia deodorantteja en ole käyttänyt pitkään aikaan. Enkä kyllä koskaan ikinä maailmassa laita mitään sellaista enää kainalooni. Ovat vihoviimeisiä myrkkyjä, pilaavat vaatteet, eivätkä edes toimi. Hikoilen paljon vähemmän nyt kun jätin kyseiset alumiinimömmöt pois, lisäksi hienhaju ei enää ole niin voimakas vaan orgaanisempi, "kasvissosekeitto", niinkuin minulle sanottiin. :D Myöskään vaatteet eivät ole enää kärsineet ja valkoinen pysyy valkoisena.

Tästä on hyvä jatkaa. :)

Vielä muutama kuva, liittäminen ei jostain syystä toimi niin on pakko laittaa vaan osoite:

Urtekramin hiustenpesuneste:

https://cdnssl.nu3.de/DE/product/urtekram-ruusu-shampoo-normaaleille-hiuksille-luomu-500-ml-103341-3153-143301-1-product.jpg

Huomasin juuri, että myös kookosöljy, jota käytän ihovoiteena, on myös Urtekramin. Löytyy ihan tavallisista ruokakaupoista:

https://www.terveysmarket.fi/images/urtekram-kookosoljy-425ml_1305_644.jpg